Ensimmäinen viikko
Ympärillä kuuluu lasten naurua. Yläkerrassa viulut soittavat keväistä tunnelmaa. Yritän löytää netistä värityskuvia tulostettavaksi. Välillä myös kännykät saavat lasten ajan kulumaan kivuttomasti. Tämänlaiselta tuntuu arki KMO:lla kesätyöntekijänä.
Ensimmäisellä viikolla vietimme aikaa lasten kanssa viiden päivän musiikkileirillä. Vietimme aikaa taukojen aikana iloisien ja energisten lapsien kanssa. Pelailimme erilaisia pelejä, erityisesti Dobblea. Leikimme piilosta pitkin Karjalatalon käytäviä ja Mafioso innosti monia. Lapsilla oli leirin aikana hauskaa, ja se oli tietenkin tärkeintä.
Leiriviikon aikana tärkein tehtävä oli lapsien viihdyttäminen tauoilla ja lapsien ohjeistamisessa oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Kun lapsilla oli soittotunteja, ja meillä vapaata aikaa, teimme muita töitä. Me esimerkiksi kuvattiin haastatteluja ja kirjoitimme blogia.
Osalla meistä oli ensimmäisellä viikolla hieman erilaisia työtehtäviä. Osa meistä aloitti työn suurella puhallinnuottien skannauksella. Sen jälkeen me kaikki työskentelimme leirillä lapsien kanssa.
Toinen viikko
Kävelemme kohti vanhaa arkistoa, joka on täynnä vanhoja tavaroita. Saamme tehtäväksi siirtää tavaroita huoneesta toiseen. Lisäksi tehtäviimme kuuluu luokkien nimeäminen uusilla ja vaikuttavilla nimillä.
Käytimme paljon aikaa luokkien uusien nimien parissa. Toisen kerroksen luokat nimettiin tanssilajien mukaan ja kolmannen kerroksen inspiraationa toimivat linnut.
Viimeisellä viikolla meillä kaikilla oli samat työajat, joten teimme paljon töitä yhdessä. Edellisellä viikolla meillä oli keskenään hieman erilaiset työajat. Toinen viikko oli mukavaa vaihtelua viime viikon jälkeen.
Meidän kaikkien viikon kohokohta oli mukaansatempaava ja hauska tehtävä. Pääsimme auttamaan taikorumpujen äänityksessä. Meillä kenelläkään ei ollut aiempaa kokemista taikorumpujen soittamisesta, joten oli todella hauskaa päästä soittamaan niitä.
Tehtävämme oli lämmitellä ja samalla virittää rummut äänitystä varten. Rumpujen soittaminen oli mahtava tilaisuus päästä purkamaan energiaa ja soittamaan rumpuja täydellä voimalla.
Kesätyö KMO:lla ei ole ollut hetkeäkään tylsää. Olemme saaneet paljon kivoja työtehtäviä ja kesätyö on ollut mukavaa.