(in English below)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tiedottanut, että kokoontumisrajoituksia ei 1.10.2021 lähtien enää jatketa Uudellamaalla. Musiikkiopiston toiminnan kannalta tällä on muutamia vaikutuksia.
- Vanhempien läsnäoloa musiikkiopiston tiloissa ei enää rajoiteta.
- Muskarilaisten vanhempia pyydetään jatkossa saattamaan lapset muskariluokan ovelle asti.
- Viimeiset hybridi/etä/vuoroviikko-opetusryhmät puretaan syysloman aikana. Eli 25.10.2021 lähtien kaikki opetus tapahtuu lähiopetuksena.
- Kaikki konsertit ovat 1.10.2021 lähtien yleisötilaisuuksia.
Huomioittehan kuitenkin, että:
- tiloissamme on edelleen vahva maskisuositus kaikille yli 12-vuotiaille.
- muistetaan käsihygienia!
- musiikkiopiston tiloihin ei edelleenkään saa tulla sairaana!
- oireiden ilmetessä jäädään matalalla kynnyksellä kotiin.
→ etäopetusmahdollisuus yksilöopetuksen osalta mikäli ilmoitat omalle opettajallesi asiasta viimeistään soittotuntia edeltävänä päivänä. - omaehtoinen tai viranomaisen määräämä karanteeni on syy jäädä kotiin.
→ etäopetusmahdollisuus yksilöopetuksen osalta mikäli ilmoitat omalle opettajallesi asiasta viimeistään soittotuntia edeltävänä päivänä. - musiikkiopiston tiloissa liikkuessa on edelleen hyvä välttää lähikontakteja muihin aina kun se on mahdollista.
Kaikissa kysymyksissä liittyen opiston toimintaan voitte olla yhteydessä allekirjoittaneeseen () – mieluiten sähköpostitse.
Briefly in English
All the restrictions on public gatherings in the Uusimaa area will be lifted on October 1. This will have following impact on Käpylä Music Institute’s daily activities:
- Parents are allowed to spend time at the Music Institute’s premises.
- In Music Play School and Musical Training groups parents will escort their children to the classroom.
- The last remaining hybrid/remote teaching groups will return to contact teaching on October 25 after Autumn holiday.
- All the Music Institute’s concerts will be open to the public.
Please note the following guidelines:
- We recommend all persons aged 12 years and above to use face masks in our premises.
- Remember good hand hygiene!
- Attend lessons only in good health.
- Stay home when any respiratory symptoms occur -> in private tuition there is a possibility for a remote lesson if you ask it from the teacher at least one day before the lesson.
- Stay home when you are placed in quarantine -> in private tuition there is a possibility for a remote lesson if you ask it from the teacher at least one day before the lesson.
- When moving around Music Institute’s premises, try to avoid unnecessary contact with others whenever it is possible.
If any questions occur, you are welcome to contact the headmaster by email () for detailed information.