Helsingin kaupunginorkesteri on jo keväällä 2012 lanseerannut Pieni alkusoitto -nimisen konserttisarjan. Pienet alkusoitot järjestetään ennen Helsingin kaupunginorkesterin konsertteja klo 18.15-18.45 Musiikkitalon päälämpiössä. Pieneen alkusoittoon on vapaa pääsy, ja sen voi tulla kuuntelemaan, vaikka ei illan klo 19 alkavaan sinfoniaorkesterikonserttiin osallistuisikaan.
HKO:n Pienissä alkusoitoissa esiintyvät helsinkiläisten musiikkiopistojen soittajat. Tilaisuus tarjoaa esiintyjille erinomaisen tunnelman, miljöön ja yleisön, ylipäänsä mahdollisuuden esiintyä oman musiikkiopiston ulkopuolella. Myös päälämpiön akustiikkaa on kehuttu.
Pienissä alkusoitoissa kuullaan hyvin erilaisia esityksiä – sekä solisteja että yhtyeitä. Esiintyjien instrumentit tai soitettavat teokset liittyvät usein illan konserttiohjelmaan. Ja jokaisella alkusoittajalla on aina mahdollisuus päästä kuuntelemaan sinfoniaorkesterin konserttia oman esiintymisen jälkeen.
Käpylän musiikkiopisto on perinteisesti ollut aktiivinen Pienten alkusoittojen esiintyjänä. Viime syksynä Musiikkitalolla soittivat pianistit Lisa Pälikön ja Anu Ekholmin johdolla. Keväällä 2019 muun muassa sellistit Anja Majan, Jari-Pekka Mannisen ja Tiia Ignatiuksen ohjastamina. Tulevana torstaina 30.1.2020 Pienessä alkusoitossa esiintyvät isoimmat suzukiviulistit Salla Ahokannon ja Kirsi Ruotsalan johdolla. Ohjelmistossa on niin Corellin La Foliaa kuin Montin Czárdástakin. Ja kuten yleensäkin, myös tällä kertaa Pienen alkusoiton ohjelmisto liittyy vahvasti illan sinfoniaorkesterikonserttiin, jonka nimeksi on annettu La Folia. Thomas Zehetmairin johdolla HKO soittaa niin Salierin La Foliaa kuin Mozartin G-duuri viulukonserttoakin.
Idea pienestä alkusoitosta on monin tavoin upea. Siitä saavat hengenravintoa niin pienet kuin suuretkin esiintyjät, harrastajat ja ammattilaiset sekä tietenkin yleisö. Ideaa onkin lähdetty lainaamaan ja kopioimaan useisiin muihin yhteyksiin HKO:n ja Musiikkitalon ulkopuolellekin. Meitä lähimpänä versiona lienee Kumpulan kamarikonsertit -sarja, jonka yksi konsertti järjestetään kausittain Koskelan kirkossa. Toukokuussa esiintyjänä on Kamus-kvartetti. Pientä alkusoittoa ovat soittamassa tietenkin Käpylän musiikkiopiston oppilaat.
Kirjoittaja: rehtori Tuuli Talvitie