Ei liene parempaa tapaa aloittaa uusi vuosi kuin osallistua Folklandia-risteilylle. Tuo 22 tuntia kestävä kansanmusiikin ja -tanssin minifestivaali tempaa paatuneimmankin mukaansa. Tänä vuonna mukana oli 134 erilaista esiintyjäryhmää 10 eri maasta. Musiikkia ja tanssia riitti laivan joka kolkkaan lähes vuorokauden ympäri. Kun viralliset lavat vaikenivat aamuyön tunneiksi, jatkui soitto laivan käytäväjameissa.
Käpylän musiikkiopisto oli ensimmäistä kertaa mukana Folklandia-risteilyn taustajärjestäjänä. Edustajaksemme lähetettiin Kera-yhtye, jolla olikin kerrassaan hurmaava keikka paluumatkalla lauantaina. Sofian, Kertun, Rauhan, sekä opettajansa Veera Voiman esittämät herkät laulukappaleet herättivät ansaittua huomiota ja tanssilliset sävelmät saivat heti innokkaimmat pyörähtelemään parketilla. Yhtyeen jäsenille risteily tarjosi oman esiintymistilaisuuden lisäksi hienon mahdollisuuden seurata monipuolista ohjelma-antia sekä aistia koko risteilyväen luomaa rennon hyväntuulista tunnelmaa.
Taustajärjestäjillä oli paluupäivänä messutapahtuma, jossa myös kamulinjasta vastaava apulaisrehtori Maija Karhinen-Ilo esitteli opistoamme rinnan muiden kansanmusiikin alan toimijoiden kanssa. Rupattelu ja verkostoituminen oli myös tärkeä osa reissun antia.
Ensi vuonna risteillään taas, mutta siinä välissä käydään tietysti Kaustisella! Kamulinja esiintyy perinteiseen tapaan kansanmusiikkijuhlilla keskiviikkona 10.7. Ilmoittautuminen mukaan alkaa pian, seuraa sähköpostiasi!
Lisää Folklandiasta: https://folklandia.fi/