Trio Hujaus sai sarjansa ensimmäisen palkinnon Musiikkiopisto Juvenalian Valtakunnallisessa Kamarimusiikkikilpailussa
Suoritin pianonsoiton perustaso 3:n alkukeväällä 2016. Olin jo pitkään valmistellut repertuaariani, eikä tutkintoesitys olisikaan voinut mennä paremmin. Palautteen jälkeen yksi Käpylän musiikkiopiston tuomariston jäsenistä, Marketta Wikla, kertoi tulevasta Musiikkiopisto Juvenalian Valtakunnallisesta Kamarimusiikkikilpailusta, joka pidettäisiin vuoden kuluttua maaliskuussa 2017. Wikla ehdotti minua osallistumaan kilpailun trio-sarjaan huilulle, klarinetille ja pianolle yhdessä Hanna Hujasen ja Jemina Manssilan kanssa. En voinut vastustaa tarjousta, ja kerroin olevani kiinnostunut asiasta.
Kokoonnuimme ensimmäisen kerran Koskelan kirkossa jossakin vaiheessa loppukevättä yhdessä trion ja opettaja Hanna Kinnusen kanssa. Hanna toimisi meidän harjoittajanamme koko kilpailun ajan.
Ensimmäisissä harjoituksissa kävimme läpi Osmo Tapio Räihälän kilpailua varten säveltämää tilaussävellystä, Tremor:ia, joka olisi pakollinen kaikille trioille. Teoksesta en ainakaan itse vielä saanut ensimmäisten harjoitusten aikana paljoa mitään irti. Oli kuitenkin hyvä, että lähdimme tutkimaan tätä teosta jo varhain. Se oli haastava ja vaati varman tietämyksen kappaleesta ja sen tulkinnasta, jotta sen pystyisi esittämään jossakin matineassa, saati sitten tuomaristolle.
Kesäloman loputtua lähdimme harjoittelemaan Libby Larsenin Barn Dances -nimistä neliosaista teosta, jonka Hanna Kinnunen oli pitkän etsimisen jälkeen löytänyt; kappale oli mielenkiintoinen ja tasapuolisesti haastava. Suunnitteilla oli ollut pitkään soittaa vain ensimmäinen, kolmas ja neljäs osa, mutta päätimme lopulta soittaa myös toisen osan. Osat olivat hyvin monipuolisia ja karakterit erilaisia. Niitä oli ilo harjoitella.
Opettajamme Hanna Kinnunen on meidän pitkän taipaleemme aikana aina painottanut erilaisten tunnetilojen ja luonteiden esiin tuomista soitossamme. Tällä tavalla musiikkiin syntyy omanlainen meininki, ja niin soittaja kuin kuuntelijakin pystyy hyvin eläytymään soittoon. Me olimme onnistuneet tässä mielestäni erittäin hyvin, ja se olikin yksi triomme vahvuuksista. Silti, ei musiikki tietenkään ole näin yksinkertaista, vaan soittamiseen liittyy paljon muitakin seikkoja, jotka täytyy saada esille soittamisen kautta.
Meidän piti keksiä nimi yhtyeellemme, eikä kenelläkään meistä ollut hyviä ideoita. Niinpä, kun nimi piti viimeinkin lähettää Juvenaliaan, eikä ideoita ollut tullut, päätti Hanna Kinnunen keksiä jonkun nimen. Silloin syntyi nimi “Trio Hujaus”. Se sisältää kirjaimia meidän nimistämme ja kuvaa hyvin yhtyettämme.
Keskiviikkona 15.3. 2017 oli kilpailupäivä. Sinä päivänä en mennyt kouluun, vaan menin aamulla klo 11.15 Juvenaliaan lämmittelemään ja valmistautumaan kilpailua varten. Ennen omaa vuoroamme, ehdimme käydä kokeilemassa akustiikkaa Sellosalissa, jossa kilpailu pidettäisiin. Se oli hyvin erilainen verrattuna opistomme Ranskalaiseen saliin, josta oli muodostunut meidän vakituinen harjoittelupaikkamme.
Oli aika nousta lavalle. Pystyimme kuitenkin menemään varmoin mielin esiintymään, koska olimme valmistautuneet hyvin. Tilanne tuntui hieman oudolta, koska olimme harjoitelleet yli puoli vuotta tätä yhtä 20 minuutin tilaisuutta varten. Soitimme ensimmäisenä Tremor:in, joka oli kaikille osallistujille pakollinen ja viimeisenä omavalintaisen kappaleen, joka oli meillä Barn Dances.
Esitys meni oikein hyvin; Tremor soi jopa paremmin kuin arvasimmekaan, ja Larsen sujui niin kuin oli odotettukin, eli erinomaisesti! Palautteen annossa tuomaristokin oli ollut yhtä mieltä: ”Paikoin jopa ammattimaista suoritusta” tai “Hyvin valmisteltu ja nautittava kokonaisuus”. Mutta se siitä ylpistymisestä. Aina voi soittaa paremmin, mutta suoritus oli joka tapauksessa kiitettävä.
Myöhemmin saimme kuulla, että pääsemme esittämään Osmo Tapio Räihälän Tremor:in kilpailun päätöskonserttiin. Se oli iloinen yllätys, sillä kukaan muu meidän sarjastamme ei ollut päässyt sinne esiintymään. Kaiken lisäksi, päätöskonsertin jälkeisessä palkintojen jaossa saimme kuulla, että saimme sarjamme ensimmäisen palkinnon! Siinä vaiheessa saimme olla todella ylpeitä itsestämme, koska asiat eivät olisi voineet mennä paljoa paremmin. Kiitos Hanna Kinnuselle ja pianonsoiton opettajalleni Lisa Pälikölle. Kova työ kyllä palkitaan!
Teksti: Sauli Niemi, pianisti ja Käpylän musiikkiopiston oppilas